Porin Tarmo Ry-yhdistyksen vuosikokous 17.11.2022 klo 19 seuran toimistolla Urheilutalolla.
Esillä sääntöjen määräämät asiat. Henkilövalinnat, toimintasuunnitelma, talousarvio jne.
Voit osallistua myös etänä. Pyydä linkki kokoukseen sähköpostilla.
Tarmo on koko toimintansa ajan panostanut vahvasti nimenomaan lasten ja nuorten liikuttamiseen.
Kaikissa jaostoissa toimii runsaasti koulutettuja ohjaajia ja valmentajia luotsaamassa niin aloittelevia kuin pidemmällekin ehtineitä urheilijoita.
Tarmolaisia on ollut runsaasti myös Porin urheilulukion oppilaina ja niin on vastakin.
Jo useita vuosia voimistelujaosto on ollut Tarmon jäsenmäärältään suurin jaosto. Voimistelu on myös ollut Tarmon lajivalikoimassa heti alusta asti.
Voimistelujaosto haluaa tarjota lapsille ja nuorille mahdollisuuden harrastaa laadukasta telinevoimistelua. Tavoitteena on antaa lapsille ja nuorille liikunnan iloa niin, että liikuntaharrastus jatkuisi jossain muodossa läpi koko elämän.
Leo-Pekka Tähti jatkaa T54-luokan ratakelauksen uraansa ja tavoittelee nopeimman miehen titteliä Parayleisurheilun MM-kisoissa Pariisissa heinäkuussa 2023.
2021
Tokion paralympiakisoissa Leo-Pekka Tähti sai pitkästä aikaa tunnustaa toisen nopeammaksi ja voitti hopeaa 100 m matkalla.
2019
Dubain para-MM-kisoissa Leo-Pekka Tähti voitti jälleen kultaa 100 m kelauksessa erinomaisella ajalla.
Venetsian EM-kisoissa Eila Mikola sai kuusi kultamitalia N85-sarjassa. Kaikki heittolajit: kuula, kiekko, moukari, keihäs, paino ja heittoviisiottelu.
2018
Berliinin EM-kisoissa Leo-Pekka Tähti voitti kolme matkaa ja saavutti yhdellä hopeaa!
17.1.2017
Leo-Pekka Tähti valittiin Suomen Vuoden Urheilijaksi ja sitä ennen Suomen Urheiluliitto nimesi Leo-Pekan vuoden yleisurheilijaksi.